Published On Apr 26, 2019
Tästä lähtee uus kokkailushow jossa tehdään ruokaa yhdessä padassa, jotta sun olis mahdollisimman vaikea keksiä tekosyitä sille ettet jaksais kokeilla tätä itse! :D
Päivän safkan valmistusohjeet tekstinä 👇
Ainekset mitä tarvitset:
- kourallinen pestyä tuoretta pinaattia (voit myös käyttää pakastealtaan pinaattia, sitä tosin pitää keitellä pastan mukana vähän kauemmin)
- paketti pekonisiivuja
- 200-250g pastaa (tässä käytin kaurapastaa)
- 1 pieni sipuli
- 1,5-2dl raastettua parmesaania
- mausteita (suola ja pippuri)
Leikkaa pekonisiivut pieneksi ja kypsennä keskilämmöllä kullanruskeiksi ja rapeiksi. Siivilöi pekonin rasva talteen ja hävitä asianmukaisesti tai käytä tulevien ruokien paistorasvana. Pilko sipuli pekonirasvan joukkoon pannuun ja kuullota. Sipulin pehmettyä heitä joukkoon 250g pastaa ja vettä niin, että pasta peittyy. Keittele kuumalla lämmöllä tarkkaillen ettei pasta kuivahda. Lisää tarvittaessa nestettä. Pastan keitinvesi on hyvä maustaa suolalla tai esimerkiksi kasvisliemikuutioilla, itse käytin kasvisfondia. Pastan kypsyessä poista pinaateista "kannat" ja heitä reilu kourallinen pinaattia pastan sekaan ja anna muhia. Kun pinaatti on "kutistunut", heitä joukkoon pekonipalat, raastettu parmesaanijuusto ja teelusikallinen haluamiasi mausteita. Muista säästää hyppysellinen juustoa annoksen päälle ripoteltavaksi. Pyöräytä mausteet, pekoni ja juustoraaste kattilan pohjia myöden ruoka on valmis tarjoiltavaksi!
Pelikanavani: / eeddplays
Striimisivusto: / eeddspeaks
Tilaa paitojani: https://www.printmotor.com/eeddspeaks/
Twitter: / eeddspeaks
Instagram: eeddspeaks
SNAPCHAT: eeddspeaks
Kuvaus ja leikkaus: Joel Tiainen
#kokkishow